Toiminta ja kasvatus


 

Steinerpäiväkoti Siriuksen kodinomaisessa tunnelmassa annetaan lapselle aikaa ja mahdollisuus kasvaa yksilöllisesti ja omassa tahdissaan. Jokainen lapsi on tärkeä osa ryhmää, ja hänet pyritään huomioimaan sellaisena kuin hän on. Toisten auttaminen ja toisista huolehtiminen ovat päiväkodissamme tärkeitä periaatteita.

Siriuksessa tuetaan lapsen oppimishalua tekemisen ja jäljittelyn kautta ja kannustetaan lasta tekemään itse. Myös lapsen tärkeimmälle tehtävälle, leikille, annetaan tarpeeksi aikaa. Vapaa leikki tarjoaa lapselle mahdollisuuden toteuttaa itseään, kehittää mielikuvitustaan ja virittää sosiaalisia taitojaan. Leikin virikkeinä toimivat myös päivittäinen satuhetki, yhteinen laulu, loruilu ja musisointi. Päiväkodissa järjestetyt nukketeatteriesitykset ovat nekin arvokkaita hetkiä.

Luonnonläheisyys ja luonnonmukaisuus näkyvät jokapäiväisessä toiminnassamme. Leikkikalut on tehty puusta, kankaasta, villasta tai silkistä ja leikkinurkkauksista löytyy koreja, joissa ovat kiviä, simpukoita ja kastanjoita. Nämä kaikki kutsuvat lasta mielikuvitukselliseen leikkiin. Siriuksessa syödään Fazer Amican toimittamaa monipuolista luomukasvisruokaa.

Rytmit

Turvallisuuden kokemus on tärkeää lapsen tasapainoiselle kehitykselle. Turvallisuutta päiväkotielämään luovat säännölliset päivä-, viikko- ja vuosirytmit. Päivän aikana on mahdollisuus leikkiä ja puuhailla sekä sisällä että ulkona. Ruokailu, päivälepo ja muut arjen toiminnot tapahtuvat aina samaan aikaan päivästä toiseen. Viikkorytmissä toistuvat metsäretket retkipaikalle viereiseen Keskuspuistoon, leipomistuokiot sekä maalaus- ja eurytmiahetket.

Vuosirytmi kulkee juhlasta juhlaan. Juhlat valmistellaan yhdessä lasten kanssa, joskus vanhempienkin. Syyskaudella juhlimme sadonkorjuujuhlaa, lyhtyjuhlaa sekä adventti- ja joulujuhlia. Kevätkaudella järjestämme pääsiäisjuhlan, naamiaiset ja kevätjuhlan. Syntymäpäivänään jokainen lapsi saa istua prinssinä tai prinsessana valtaistuimella kuuntelemassa tarinaa oman elämänsä tärkeistä tapahtumista. Vanhemmat ovat tervetulleita useimpiin juhliin.

Lyhtyjuhla

Varhaiskasvatuksesta

Steinerpedagogiikan ihmiskäsityksen mukaan ihmisen kehitys jakaantuu seitsenvuotiskausiin. Varhaiskasvatus koskee ihmisen ensimmäistä kautta, alle kouluikäisen lapsen kehitystä. Tämä kausi on kasvun ja muotoutumisen aikaa: fyysisen kasvun lisäksi kehittyvät myös lapsen tunne-elämä ja ajatteluvoima. Nämä toimivat yhtenä kokonaisuutena. Siksi kaiken opetuksen ja kasvatuksen on puhuteltava pienen ihmisen kokonaisvaltaista kehitystä.

Pieni lapsi tutustuu maailmaansa tahdon ja toiminnan kautta. Konkreettisella tarttumisella ja teoilla hän yrittää ymmärtää maailmaansa. Lapsen herkkyys näkyy siinä, että hän reagoi voimakkaasti kaikkeen, minkä hän ympärillään aistii. Luonnostaan lapsi uskoo ja luottaa maailman hyvyyteen ja moraalisuuteen. Lapsen ympäristön onkin oltava mahdollisimman lämminhenkinen, kaunis ja kiireetön, jotta lapsen hyvyys säilyy.

Steinerpedagogisen varhaiskasvatuksen keskeinen perusajatus on lapsilähtöisyys. Alle kouluikäiselle lapselle annetaan oikeus lapsuuteen. Tehtävänä on rakentaa perusta terveelle, tasapainoiselle ja onnelliselle elämälle.

 

 

Yhteystiedot ja kartta Kuvagalleria Perheen rooli Toiminta ja kasvatus Historia Etusivu